Miten asekauppa toimii maailmalla

pallokaks“Maailmassa toki säännellään koko joukkoa asioita. Säätelyn kohteena ovat muun muassa yhdenmukainen aluksenmittausjärjestelmä, banaanien ja tekstiilien kauppa sekä Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelu. Aseita, toisin kuin muuttavia vesilintuja ei säännellä. Ja toisin kuin muuttavat vesilinnut, aseet tuottavat paljon ongelmia väärissä käsissä.”
- Lisää sääntöjä (lue koko teksti tästä)

Maailman vakautta ja rauhaa on pyritty edistämään solmimalla sopimuksia, jotka tukevat valtioiden kansainvälisiä velvollisuuksia muun muassa humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen osalta. Aseiden saatavuus on oleellinen osa kaikkea sodankäyntiä, ja siten niiden saatavuuden kontrollointi vaikuttaa myös hyvin oleellisesti siviilien asemaan ja konfliktien kehitykseen.

Kansainvälistä asekauppaa rajoitetaan sotatuotteiden osalta monilla kansainvälisillä sopimuksilla, joiden tavoitteena on joko tiettyjen aseiden kieltäminen, niiden käytön rajoittaminen tai kaupan sääntely.  Näitä sopimuksia ovat esimerkiksi biologisten aseiden kieltosopimus, ydinsulkusopimus ja kemiallisten aseiden kieltosopimus. Asevientiä rajoitetaan myös YK:n turvallisuusneuvoston ja alueellisten järjestöjen kuten EU:n asettamilla asevientikielloilla, jotka tarkoittavat aseiden viennin osittaista tai täyskieltoa tietyille alueille.

Sopimusten aikaansaamisessa ja niiden noudattamisessa on kuitenkin ollut merkittäviä ongelmia. Niin talous- kuin geopoliittisten intressien annetaan mennä aseriisunnan ja asevalvonnan edelle. Asevientikieltoja on myös vaikeaa valvoa, ja laittoman asekaupan osuus on arvioitu olevan puolet kansainvälisestä asekaupasta. Euromääräisesti on erittäin vaikeaa arvioida kansainvälisen asekaupan arvoa ja suuruutta, osittain laittoman kaupan ja osittain selkeän tiedonkerutavan puuttumisen vuoksi. YK arvioi vuonna 2006 asekaupan arvoksi 45,6 miljardia dollaria.

Tavanomaisia aseita ei pitkiin aikoihin säädelty kansainvälisellä tasolla juuri lainkaan. Maaliskuussa 2013 YK:ssa hyväksyttiin laajan kansalaisjärjestöliikehdinnän ahkeran työn tuloksena tavanomaisten aseiden kauppaa säätelevä kansainvälinen sopimus. Kansainvälisten sopimusten lisäksi on tehty myös alueellisia valtioita oikeudellisesti sitovia sopimuksia tai päätöksiä, kuten esimerkiksi EU:n jäsenmaita koskeva yhtenäinen kanta sotatuotteiden vientiin. Sopimusten tai päätösten yhteyteen sovitaan yleensä myös valvonta- ja reportointijärjestelmistä, joiden idea on tuoda läpinäkyvyyttä asekauppaan ja avata maiden vientipolitiikkaa, tehtyjen vientilupapäätösten kautta.

Näidenkin osalta on vielä paljon puutteita, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla raportoinnin ja valvonnan ollessa valtioiden hyvän tahdon varassa. Lukuisat kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet raportointijärjestelmää siitä, että valtioiden selostukset ovat liian usein myöhässä, puutteellisia tai niitä jätetään kokonaan tekemättä.
EU:n puitteissa jäsenvaltiot ovat sitoutuneet kahdeksaan sotatuotteiden vientikriteeriin, joiden pitää täyttyä. Suomessa nämä kriteerit tulee ottaa huomioon sotatuotevientilupia valmisteltaessa. Kriteerit jättävät kuitenkin paljon tulkintavaraa, niiden oikeudellisen statuksen ollessa alhaisempi kuin EU-direktiivin tai -asetuksen. Nämä kriteerit voidaan tiivistää seuraavasti:

  1. Jäsenvaltioiden kansainvälisten velvoitteiden ja sitoumusten noudattaminen, erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston tai Euroopan unionin määräämien pakotteiden, asesulkua ja muita asioita koskevien sopimusten sekä muiden kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen.
  2. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattaminen lopullisessa määrämaassa.
  3. Lopullisen määrämaan sisäinen tilanne vallitsevien jännitteiden tai aseellisten konfliktien osalta.
  4. Alueellisen rauhan, turvallisuuden ja vakauden suojelu.
  5. Ostajamaan asenne kansainväliseen yhteisöön erityisesti sen osalta, mikä koskee sen suhtautumista terrorismiin, sen liittolaisuuksien luonnetta ja kansainvälisen oikeuden noudattamista.
  6. Jäsenvaltioiden ja niiden alueiden, joiden ulkosuhteista jäsenvaltio vastaa, sekä ystävällismielisten ja liittolaisvaltioiden kansallinen turvallisuus.
  7. Vaara, että sotilasteknologia tai puolustustarvikkeet päätyvät muualle ostajamaassa tai jälleenviedään epätoivottavin ehdoin.
  8. Sotilasteknologian tai puolustustarvikkeiden viennin yhteensopivuus vastaanottajamaan teknisen ja taloudellisen valmiuden kanssa kun otetaan huomioon, että valtioiden olisi täytettävä oikeutetut puolustus- ja turvallisuustarpeensa mahdollisimman vähäisin aseistukseen suunnatuin inhimillisin ja taloudellisin voimavaroin.

Muun muassa Stockholm International Peace Resarch Institue SIPRI kerää tietoja niin valtioiden sotilasmenojen kehityksestä kuin kansainvälisestä asekaupasta. Vuosina 2008-2012 viisi suurinta aseviejää olivat Yhdysvallat, Venäjä, Saksa, Ranska ja Kiina. Yhdessä he vastasivat 75% maailman aseviennistä.

Viimeisen viiden vuoden aikana Kiina ohitti Yhdistyneen kuningaskunnan viiden suurimman aseviejän joukossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kylmän sodan loppumisen jälkeen kun tämän viiden kärkijoukon kokoonpano on muuttunut. Viisi suurinta asetuojaa samalla aikajaksolla olivat Intia, Kiina, Pakistan, Etelä-Korea ja Singapore. Yhdessä he vastasivat 32% kansainvälisestä asetuonnista. Kansainvälinen asekauppa on kasvanut tasaisesti 2000-luvun aikana.

 

cialis 20mg hinta suomessa